Johdanto apurahojen maailmaan

Apurahat ovat tarkoitettu tukemaan etenkin tieteita ja taiteita. Myos opiskelijoiden uurastusta voidaan palkita erilaisilla kannustusapurahoilla ja stipendeilla. Apuraha voi olla luonteeltaan henkilokohtainen joka voidaan siis kayttaa omaan elamiseen, kohdeapurahalla voidaan hankkia esimerkiksi tarvikkeita, instrumentti ja jne, matka-apurahalla mahdollistetaan tutkijoiden liikkuminen kansainvalisiin kokouksiin. Pidemmalle ehtineet tutkija voivat saada avustusta lahteakseen esimerkiksi ulkomaille tutkijatohtoriksi taikka oman tutkimusryhman perustamiseen tai toiminnan yllapitamiseen.
Suomessa apurahoja myontavat opetusministerio, kunnat ja jarjestot, lisaksi monilla yliopistoilla on sisaisia apurahahakuja. Suomalaisilla ja Suomessa asuvilla on mahdollisuus hakea apurahoja noin 400 eri instanssista. Kattava tietokanta avoimista hauista ja hakualoista loytyy Aurora tietokannasta . Taman lisaksi on myos paljon kansainvalisia apurahoja myontavia tahoja, jotka yleensa ovat huomattavasti kilpaillumpia kuin kotimaiset apurahat.

 Pienemmat henkilokohtaiset apurahat ovat verotonta tuloa tiettyyn rajaan saakka. Taman verottaman taiteilija-apurahan maara tarkistetaan vuosittain. Vuonna 2017 verottoman taiteilija-apurahan maara on 20 309,40 euroa. Taman summan ylittavasta osasta maksetaan ansiotuloveroa. Mikali koko vuoden ansiotulosi tulevat apurahasta jaa myos veroprosenttisi talloin tavanomaista pienemmaksi. Esimerkiksi jos saat 30,000 euron henkilokohtaisen apurahan maksat siita veroa kuin sinulla olisi vain 9690,6 euron vuositulot. Taman lisaksi MYEL-vakuutusmaksut ovat verovahennyskelpoisia jolloin todellinen verotettava tulosi jaa viela pienemmaksi.

 Apurahalla tyoskentelevien on pakollista pitaa myos huolta elaketurvastaan anomalla MYEL-vakuutusta Melasta (www.mela.fi). Tama vakuutus on pakollinen kaikille Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluville henkiloille jotka ovat saaneet Suomesta myonnetyn apurahan ja aikovat sen turvin tyoskennella vahintaan nelja kuukautta. Lyhyille apurahapatkille tata vakuutusta ei siis saa eika tarvitsekaan ottaa. MYEL-vakuutuksen hinta vaihtelee ja on riippuvainen iastasi seka apurahan suuruudesta. Alle 53 vuotiaat maksavat alle 26 783,03 euron tyotulosta noin 13% ja taman ylittavasta osasta vakuutusmaksu nousee likuvasti  42 087,69 euroon saaka aina 24,1% saakka. On tarkeaa muistaa etta etta MYEL-vakuutusta ja ansiotuloveroa maksetaan vain tyotulon osuudesta. Melan verkkosivuilta loydat paljon kaytannon tietoa apurahalla tyoskentelysta.

Tama avaa oven jarkevalle vakuutus- ja verosuunnittelulle. Jos tiedat tai suunnittelet hankkivasi jotain tyossasi tarvittavia valineita tai materiaaleja kannattaa ne ehdottavasti vahentaa Melalle ilmoitettavasta tyotulon maarasta. Esimerkiksi jos sinulle on myonnetty 28,000 euron suuruinen tyoskentelyapuraha vuodeksi ja otat kaiken tyotulona on MYEL-vakuutuksesi hinta 3649 euroa.  Jos vahennat tasta summasta esim uuden Mac-tietokoneen 2000 euroa jaa palkkaan 26,000 euroa josta maksat MYEL-vakuutusmaksua vain 3384 euroa seka saat  1735 euron verovahenyksen vahentyneesta ansiotulosta (MYEL-vakuutusmaksuvahennyksen jalkeen) tuloveroa. Akillinen lisatulo saattaa tulla tarpeen mutta saatat myos haluta maksaa taydet vakuutusmaksut kartuttaaksesi elakettasi. Apurahasta saa vahentaa kuluina jopa 50% myonnetysta apurahasta. Esimerkiksi kaikki ulkomaille muuttamisesta aiheutuvat lisakulut.

EDIT Kannattaa huomioida, etta jotkut saatiot ilmoittavat lahjoittamansa summan suoraan verottajalle ja toisissa se menee Melan kautta. Apurahat myos verotetaan sisa vuonna kun ne ovat nostettavissa ei vat silloin kouin ne on kaytetty. Tama on erityisen ongelmallista apurahoissa jotka maksetaan konttana kerralla eika ripoittain osissa jolloin vuositulosi saattavat nousta huomattavan korkeiksi vaikka apuraha olisi tarkoitus kayttaa useamman kalenterivuoden aikana. Nimimerkilla itselle kavi juuri nain ja sain todella isot matkyt apurahoista jotka olivat tarkoitettu ulkomailla tyoskentelya varten.


Koska apurahaa ei katsota kunnolliseksi ansiotuloksi saavat apurahalla tyoskentelevat myos muita etuuksia. Esimerkiksi lasten paivahoitomaksuissa apurahaa ei lasketa lastenhoitomaksuihin vaikuttavaksi ansiotuloksi ja saatat saastaa mukavasti lastenhoidossa. Toisaalta apurahan saajalla ei valttamatta ole samoja etuuksia kuin palkkatyolaisella tyo- taikka virkasuhteessa, kuten tyoterveyshuolto. 

Eri saatioiden myontamat apurahat ovat muodostuneet vuosi vuodelta tarkeammaksi tieteen ja taiteen toiminnan tukemisessa samalla kun julkisten maararahojen maara on vahentynyt. Samalla kilpailu myonnettavista rahoista kovenee ja hakemukseen on kaytettava paljon aikaa ja vaivaa. Tekemalla apurahahakemuksen hyvin ja realistisesti saatat paitsi saada kaivattua rahoitusta mutta myos fokusta oman tutkimuksesi tekemiseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Itseestaanselvyydet jotka kuitenkin unohtuvat

Keuhkoverenpainetaudin molekulaarinen tausta

Lyhyt tutkimussuunnitelma suomeksi